Matkalla käytiin mm. Tallinnan kuuluisassa televisiotornissa (Teletorn), jossa kuultiin Viron itsenäistymisvaiheista 1991 ja katseltiin maisemia.
Muita kohteita olivat mm. KGB-museo Viru-hotellin 23. kerroksessa, Tallinnan sotilashautausmaa Pronssisoturipatsaineen, Merimuseo Titanic-näyttelyineen sekä Viron Miehitysmuseo. Asiantuntijaoppaana toimi Tuomo Juntunen.
Kuvaraportti: Markku Rauhalahti
Pajarin Poikien Perinneyhdistyksen vuosikokous pidettiin Tampereen Suojeluskunta- ja Lottamuseossa 19. maaliskuuta 2012. Paikalla oli kolmisenkymmentä jäsentä.
Sääntömääräisten kokousasioiden jälkeen hallituksen jäsen Tuomo Juntunen piti seikkaperäisen ja monipuolisesti kuvitetun esitelmän Suursaaren valtauksesta maalaiskuun lopussa 1942.
Esitelmän aiheesta on luettavissa raportti Tampereen Suomalaisen Klubin kotisivulta: www.tampereensuomalainenklubi.fi —> Klubilehti (1/2012).
Kokoukseen toi tervehdyksensä majuri evp Olli Vuorio Helsingistä. Yhdistyksen uutena jäsenenä hän oli mukana ensimmäistä kertaa.
Olli Vuorio palveli jatkosodan hyökkäysvaiheessa 1/JR 6:ssa Pajarin 18. Divisioonassa. Sittemmin Kadettikoulun jälkeen hän palveli jatkosodan loppuvaiheessa Viestipataljoona 5:ssä.
Kooste ja kuvat: Markku Rauhalahti
Lipun aiheena on yhdistyksen tunnus.
Lippu naulattiin ja vihittiin juhlallisesti Tampereen Suomalaisen Klubin Marskin salissa.
Lipun vihki pastori, reservin majuri Antti Saarelma; lippu-upseerina eversti evp Erkki Eskelinen, airueina Jarmo Talasrinne ja Kirsi Pajari.
Pajarin Poikien Perinneyhdistyksen puheenjohtaja, eversti evp Harri Virtapohja:
Kunnioitetut sotiemme veteraanit, herra kenraali, hyvä juhlayleisö,
Pajarin Poikien Perinneyhdistyksen puolesta minulla on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi tähän lippumme naulaus- ja vihkimistilaisuuteen.
Hämäläisten kenraalin, kenraalimajuri Aaro Olavi Pajarin muistoa vaaliva ja hänen johtamiaan taisteluja tutkiva perinneyhdistys on perustettu vuonna 2006, siis noin viisi vuotta sitten. Näitä toimintoja on toki harjoitettu vuosikausia aiemminkin. Toiminta-alueena on Pirkanmaan maakunta tarkoittaen sitä aluetta, mikä muodosti Pohjois-Hämeen sotilaspiirin vuonna 1939.
Yhdistyksen tarkoituksena on kerätä, tutkia ja tallentaa pohjois-hämäläistä sota-ja suojeluskuntahistoriaa, siirtää sitä ja perinnettä tuleville sukupolville, pitää aiheeseen liittyviä esitelmätilaisuuksia sekä järjestää sotahistoriallisia matkoja. Jäseninä ovat kenraalimajuri A.O.Pajarin joukoissa taistelleet miehet sekä lotat ja heidän perillisensä sekä Suomen sotahistoriasta kiinnostuneet henkilöt.
Minun isäni Veikko Virtapohja taisteli Pajarin joukoissa niin talvisodan Tolvajärvellä kuin Kannaksen takaisinvaltauksessa jatkosodassa. Episodi: Isäni haavoittui vihollisen luodista Pajarin vieressä Ristisalmella. Kummallekohan luoti oli tarkoitettu? Tuntolevy ja sen lävistänyt luoti ovat muistona tapahtumasta.
Kuten tulemme kohta huomaamaan, lipun naulaajina on mm. JR 16:n riveissä Tolvajärvellä taistelleiden komppanian päälliköiden poikia tai sukulaisia.
Tämän kohta päättyvän vuoden tärkeimpinä tapahtumina voidaan pitää heinäkuista sotahistoriamatkaa ”18. Divisioonan eli Pajarin divisioonan tie Rautjärvelle 1941”. Seurasimme divisioonan keskitysmarssireittiä Tampereelta Pihlajaveden yli rajan pintaan Rautjärvelle. Siellä voitiin vielä havaita merkkejä puolustusasemien kaivauksista ja estetöistä.
Kenraali Pajarin muistomerkki Kalevankankaan sankarihautojen äärellä oli vuosien mittaan kallistunut. Yhdistyksemme on suorittanut kulttuuriteon ja oikaissut muistopaaden. Vaativan työn suoritti Hämeen Kaivin Oy ja haluan tässäkin yhteydessä esittää yhdistyksemme parhaat kiitokset. Muistomerkki on nyt uljaasti pystyssä, käykää katsomassa!
Tolvajärven taistelujen perinnetoimikunta on edesmenneen Kari Turpeisen aloitteesta hankkinut Tolvajärven matkailumajan kivijalkaan muistolaatan. Varpaisjärven mustasta graniitista valmistettuun laattaan on kaiverrettu suomeksi ja venäjäksi ”Tolvajärven taisteluissa 12.12.1939 kaatuneiden muistoksi”. Laatta paljastettiin 7. lokakuuta tänä syksynä. Yhdistyksemme keskeiset henkilöt olivat hanketta eteenpäin viemässä.
Noin kuukausi sitten edellinen puheenjohtajamme Tuomo Juntunen piti kerhoillassamme veret seisauttavan esityksen Pajarin joukkojen toiminnasta Lapin sodassa. Tuloksellisesta johtamistoiminnastaan saksalaisia vastaan Pajarille myönnettiin toinen Mannerheim-risti.
Ja nyt sitten vuoden huipennus yhdistyksen lipun naulaus- ja vihkimistoimitus. Tähän sopinee säe Vala-laulusta: ”Ilomielin sun jäljessäs käymme teit isäin astumaan”. Olkaa lämpimästi tervetulleita!
Raportti: Markku Rauhalahti
Kuvat: Matti Kataja, Markku Rauhalahti ja Tiina Vappula
Laatokan Karjalassa entisen Korpiselän pitäjän Tolvajärvellä paljastettiin 7. lokakuuta 2011 muistolaatta Tolvajärven taistelussa 12.12.1939 kaatuneille.
Laatta kiinnitettiin Tolvajärven harjulla sijanneen matkailumajan kivijalkaan.
Aloitteen muistolaatasta teki kolmisen vuotta sitten Pajarin Poikien Perinneyhdistyksen silloinen puheenjohtaja, vuoden 2009 tammikuussa edesmennyt Kari Turpeinen.
Hanketta tuki taloudellisesti Maanpuolustuskorkeakoulun perinneyhdistys.
Muistolaatan paljastustilaisuudessa oli pieni joukko Tolvajärven taistelujen perinnetoimikunnan, Pajarin Poikien Perinneyhdistyksen ja Korpiselkä-seuran edustajia.
Laatan paljastuspuheen piti Pajarin Poikien Perinneyhdistyksen puheenjohtaja, eversti evp Harri Virtapohja Kangasalta.
Muistopalveluksen Tolväjärvellä kaatuneiden sieluille suoritti Isä Vesa Takala, Itä-Suomen sotilasläänin pappi.
Tolvajärvellä saavutettiin 12. joulukuuta 1939 everstiluutnantti A. O. Pajarin johdolla talvisodan ensimmäinen torjuntavoitto. Taistelujoukon ytimen muodosti pohjoishämäläinen Jalkaväkirykmentti 16. Tolvajärven voiton jälkeen Pajarin johtama Osasto Pajari työnsi seuraavien runsaan kahden viikon aikana rajusti taistellen vastapuolet joukot useita kymmeniä kilometrejä taakse päin Aittojoelle, jonne rintama pysähtyi talvisodan loppuun asti.
Ennen Tolvajärven taistelua vihollisjoukot olivat runsaan viikon aikana edenneet kuusikymmentä kilometriä vanhalta rajalta länteen päin. Mikäli vihollinen olisi päässyt jatkamaan, olisi se sivustasta aiheuttanut vakavan uhan Kannaksella taisteleville suomalaisjoukoille. Tolvajärven torjuntavoitto antoi Suomen armeijalle uskoa, että pienikin maa pystyy menestyksellisesti puolustautumaan suurvalta-armeijaa vastaan.
Korpiselän kirkonkylä sijaitsi Tuupovaaran kohdalla nykyisen rajan pinnassa ja Tolvajärven kylä siitä noin 30 kilometriä itään päin. Välillä olivat Tsokin ja Kokkarin kylät. Nyt nämä kaikki kylät, ovat autioina.
Rakennukset siirrettiin vuosikymmeniä sitten muualle Venäjällä. Tolvajärven monipolvinen harjualue ympäröivine vesistöineen oli yksi Suomen kauneimpia maisemia.
Ennen talvisodan syttymistä loppuvuodesta 1939 harjun korkeimmalle kohdalle valmistui Suomen Matkailuyhdistyksen matkailumaja, osin kolmikerroksinen puurakennus, jonka alin kerros oli kivestä. Vahvasti miehitetyn ja lujasti aseistetun majan valtaaminen ei ollut helppo tehtävä.
Matkailumajan valtauksen sai tehtäväkseen res. luutn. Martti Siukosaaren johtama JR 16:n 6. komppania. Taistelupäivän iltana Siukosaari kirjoitti päiväkirjaansa mm.: Jatkoimme siis hyökkäystä vihollisen kovassa tykistö- ja kk-tulessa sekä saimme matkailumajan näkyviimme. Pääsimme aivan matkailumajan rinteeseen, mutta kiivaassa ryssän tykki- ja kk-tulessa hyökkäys tyrehtyi ja res. luutn. Heinivahon käskystä vetäydyimme n. 200 m takaisin hiekkakuoppien suojaan hyökkäyksen uudelleenjärjestelyä varten. Tällöin oli kello n. 12.00.
Noin 1,5 tunnin kuluttua teimme uuden yrityksen majalle ja pääsimme aivan majan rinteeseen ja siitä vihdoin seinustallekin. Käsikranaatteja heittelimme ikkunoista sisään, mutta yläkerrassa oli ryssä edelleenkin. N. klo 16 sain käskyn koota komppania tielle. N. klo 16.30 toi patl. adj. vänr. Pikkola minulle käskyn, että komppanian oli puhdistettava maja. Ehdotin majan polttamista säästyäksemme uusilta tappioilta. Majuri Paloheimo, joka oli silloin ilmestynyt paikalle, ei sitä antanut tehdä. Annoin majan puhdistamisen IV joukkueen (vänr. Oinas) tehtäväksi. Vänr. Tiitola pyysi päästä myös mukaan. Joukkue suoritti hyvin tehtävänsä eikä tappioita tullut. Maja oli puhdistettu n. klo 18 lopullisesti. Vankeja saimme 28 ja sotasaalis muutenkin suuri, mm. 18 konekivääriä, kasikranaatteja ja kiv. patruunoita valtava määrä.
Tolvajärven taistelussa suomalaiset joukot käsittivät JR 16:n lisäksi neljä erillispataljoonaa ja patteriston, yhteensä noin 4 000 miestä ja neuvostojoukoilla oli yksi divisioona eli 20 000 miestä. Tolvajärven suunnan taistelut olivat molemmille osapuolille raskaat. Suomalaisten tappiot joulukuun alkupäivistä jouluun olivat 630 kaatunutta ja runsaat 1 300 haavoittunutta sekä vastapuolen tappiot 5 000-6 000 kaatunutta ja paljon kadonneita ja haavoittuneita.
Tolvajärven matkailumajan kivijalkaan kiinnitetyn muistolaatassa on teksti: Tolvajärven taistelussa 12.12.1939 kaatuneiden muistoksi sekä sama venäjäksi. Se päivä vaati raskaat uhrit. Tämä on myös nähtävissä Pohjois-Hämeen kirkkomaiden sankarihaudoilla.
Markku Rauhalahti
Pajarin Poikien Perinneyhdistys teki heinäkuun lopulla perinnematkan, jolla seurattiin JR 27:n reittiä Hämeestä itärajalle.
Kävimme Kallislahden asemalla ja kuljimme moottorialuksella Pihlajalahdesta Särkilahteen samaa reittiä kuin rykmenttikin kesällä 1941.
Rautjärven Miettilässä ja Purnujärvellä tutustuimme maastoihin, joissa hämäläisrykmentti oli puolustusasemissa ja josta se heinäkuun lopussa 1941 lähti hyökkäämään.
Vilkon kylässä kävimme rajavartijan ohjauksessa rajapaalulla juuri siinä, josta isämme ja isoisämme lähtivät yli rajan valtaamaan takaisin Talvisodan rauhansopimuksessa menetettyjä alueita.
Perinnematkalla tutustuimme Imatran Immolassa paikkoihin, missä marsalkka Mannerheim 4. kesäkuuta 1942 otti 75-vuotispäivänään vastaan Hitlerin onnittelut sekä mistä saksalainen Kuhlmeyn lentorykmentti kesä-heinäkuun vaihteessa 1944 teki ratkaisevan tärkeät hyökkäyslentonsa Tali-Ihantalan maisemiin.
Luumäen Hietamiehen kylässä palattiin ajassa vielä muutama vuosi taakse päin ja käytiin pohjoishämäläisten Talvisodan JR 16:n kokoontumispaikoilla.
Sieltä miehemme lähtivät joulukuun 1939 alussa pikakomennuksella kohti Tolvajärveä, jossa he olivat mukana toteuttamassa Talvisodan ensimmäistä torjuntavoittoa 12. joulukuuta 1939.
Se torjuntavoitto antoi Suomen armeijalle uskoa siihen, että pienikin maa voi puolustautua jättimäistä vihollista vastaan, kun yksimielisinä taistellaan oman isänmaan vapauden puolesta.
Pohjois-Hämeen suojeluskuntapiirin alueen asekuntoiset miehet saivat 18. kesäkuuta 1941 kutsun ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Nämä harjoitukset olivat alkua yli kolme vuotta kestäneelle sotataipaleelle. Jatkosota alkoi kesällä 1941, seitsemänkymmentä vuotta sitten.
Pohjois-Hämeessä perustettiin Jalkaväkirykmentti 27 ja sen komentajaksi tuli suojeluskuntapiirin päällikkö everstiluutnantti Lauri Haanterä. Rykmentti kuului eversti Aaro Olavi Pajarin johtamaan 18. Divisioonaan ja se koottiin Kangasalan, Sahalahden ja Kuhmalahden sekä näiden pohjoispuolella olevien pitäjien miehistä. Joukot aseineen, varusteineen ja hevosineen kuormattiin juniin Kangasalan, Oriveden ja Mäntän asemilla. Matka itään kohti Talvisodan rauhan rajaa alkoi. Monelle lähtö oli viimeinen.
Pajarin divisioona purettiin junista Kallislahden asemalla lähellä Savonlinnaa; Siitä marssittiin seitsemän kilometrin matka Pihlajaveden rantaan Pihlajalahteen, josta jatkettiin vesitiekuljetuksella edelleen itään päin. Kuljetusvälineinä olivat puutavarayhtiöiden hinaajat ja proomut.
Viiden tunnin seilaamisen jälkeen oltiin noin 50 kilometriä idempänä Punkaharjun Särkilahden Puhakanlahdessa. Vesitse vietiin koko divisioonan väki (15 000 miestä) ja kalusto lukuun ottamatta tykkejä, jotka kuljetettiin maitse Sulkavan kautta.
Puhakanlahdesta marssittiin viitisenkymmentä kilometriä rajan pintaan Rautjärven Miettilään. Siellä joukot ryhmittyivät puolustukseen, olihan vihollisen hyökkäyksen vaara mitä ilmeisin. Everstiluutantti Haanterän hämäläisrykmentin puolustuskaista oli noin 12 kilometrin levyinen.
Perinneyhdistyksen ryhmä matkasi 18.Divisioonan reittiä seuraten halki Pihlajaveden.
Tiedustelupartioiden retket ”naapurin” puolelle aloitettiin välittömästi, kun oli saavuttu Miettilään, ja ne tuottivatkin erittäin tärkeää tietoa vastapuolen joukoista ja tukikohdista. Heti rajan takana oli vahvasti linnoitettuja tukikohtia, sotilasosastojen ryhmityksiä ja tykistöasemia. Kaikki viittasi siihen, että kohta olisi jotain tapahtumassa.
Rautjärvellä oltiin siis puolustusryhmityksessä, mutta samalla valmisteltiin mahdollista hyökkäystäkin. Kun Neuvostoliitto 25. kesäkuuta 1941 pommitti rajusti Suomen kaupunkeja, tasavallan presidentti Risto Ryti ilmoitti kansalaisille, että Suomi on taas joutunut sotaan. Pajarin divisioona oli kuitenkin vielä koko heinäkuun puolustusasemissa Rautjärvellä. Hyökkäysvalmisteluja toki jatkettiin. Hyökkäyssuunnitelma oli divisioonan komentaja Pajarin, rykmentin komentaja Haanterän ja patteriston komentaja Niemen käsialaa.
Tuli avattiin 31. heinäkuuta kello 12.12. Pajari oli hieman soveltanut ylempää tullutta käskyä ja määritellyt kellonajaksi samat lukemat kuin Talvisodan Tolvajärven torjuntavoiton päivämäärä eli 12. 12. 1939. Kärjessä hyökkäävä Haanterän rykmentin III pataljoona ja kohta sitä seuraavat rykmentin muut pataljoonat kohtasivat kovaa vastarintaa rajan pinnassa olevassa vahvasti linnoitetussa Peusanmäessä. Vastarinta kuitenkin murrettiin ja hyökkäys kohti vanhaa rajaa pääsi jatkumaan. Suomalaisjoukkojen kärkirykmenttinä halki Kannaksen toimi menestyksellisesti JR 27, jossa siis taistelivat myös Kuhmalahden, Sahalahden ja Kangasalan miehet. Syyskuun ensimmäisen viikon jälkeen oltiin vanhalla rajalla ja hieman sen toisellakin puolella. Siihen hyökkäys pysäytettiin. Alkoi asemasotavaihe, jota kesti lähes kolme vuotta aina kesäkuuhun 1944 asti.
Kuuden viikon aikana oli edetty noin 200 kilometrin matka. Pajarin komentama 12. divisioona ja sen kärkirykmentti JR 27 kävivät tuona aikana monia rajuja taisteluita. Ne taistelut vaativat myös raskaat uhrinsa. Noin 3 000 miehen suuruisen rykmentin tappiot olivat hyökkäysvaiheen aikana 277 kaatunutta ja 876 haavoittunutta.
Kun hyökkäys halki Karjalan kannaksen oli ohi, ylipäällikkö marsalkka Mannerheim kiitti Pajarin divisioonaa menestyksellistä taisteluista sanoen:
”Nämä ovat saavutuksia, joita vain harvoin sodassa saavutetaan. Välittäkää kiitokseni eversti Pajarille ja hänen urhoollisille joukoilleen suurenmoisista ja loistavista saavutuksista”.
Marsalkan ääni värähti ja kyynel kohosi hänen silmäkulmaansa. Sotapäällikön kiitos tuli varmasti sydämestä.
Kuvat ja teksti: Markku Rauhalahti
Museovirasto on ostanut huutokaupassa haltuunsa kenraalimajuri Aaro Pajarin kunniamerkkikokoelman.
Mitalikokoelmaan kuuluu 22 kunniamerkkiä.
Mannerheim-risti Aaro Pajarille myönnettiin kahdesti, kuten vain kolmelle muulle suomalaissotilaalle.
Virasto maksoi kokoelmasta 74 000 euroa. Kaksi kolmasosaa kokoelmasta museovirasto omisti jo ennestään.
Kenraalimajuri Aaro Pajarin kunniamerkkikokoelma
Lisäksi kokoelmaan kuuluu
sekä joukko sekalaisia muita merkkejä
Nekalassa sijaitseva Asevelikylä rakennettiin 40-luvulla sotainvalidien ja heidän perheidensä asunnoiksi.
Tampereen asevelikylää alettiin rakentaa talkoohengen vallassa välirauhan vuotena 1941.
Tampereen aseveliyhdistys keräsi rahaa markkamääräisesti enemmän kuin Helsingissä, sekä tavaraa kaikkiaan 26 talon rakentamiseen ja tilasi Alvar Aallolta piirustukset.
Toukokuun ensimmäisenä sunnuntaina 1941 iso talkooporukka kokoontui Pyynikintorille, josta se marssi eversti Pajarin johtamana ja työväenyhdistyksen soittokunnan tahdittamana satojen metrien mittaisena rivistönä Nekalaan aloittamaan kylän perustustyöt.
Jopa 300 talkoomiestä lähti autokulkueessa Pyynikintorilta kohti Nekalaa.
Ensimmäisessä kuorma-autossa soittokunta soitti marssisäveliä ja autojen kyljissä oli rakennushankkeesta kertovat mainosjulisteet.
Perustuksia alettiin kaivamaan toukokuun 6. päivänä 1941.
”Talkoolaiset, noin 300 miestä lapiot ja kanget olallaan, lähtivät autoilla Pyynikintorilta Nekalaan soitto-kunnan kaiutellessa ensimmäisestä autosta komeita marssi-säveleitä ja iskevien mainosjulisteiden loistaessa kulkuneuvojen kyljissä.”
Aseveliyhdistyksen kunniapuheenjohtaja kenraalimajuri Aaro Pajari aloitti työt kaivamalla ensimmäiset lapiolliset maata.
Tilaisuus radioitiin, sanomalehdet tekivät aktiivisesti kylähanketta tunnetuksi ja Otran näyteikkunassa oli Asevelikylä-näyttely, josta tamperelaiset saattoivat seurata töiden etenemistä.
Kylä valmistui 80 000 tunnin talkootyöllä syyskuussa 1943. Töissä oli vapaa-aikanaan 100–150 miestä eri yrityksistä.
