Rajalle – Sydän-Hämeen miesten matka Jatkosotaan

Pajarin Poikien Perinneyhdistyksen matka 29­–31.7.2011

Pajarin Poikien Perinneyhdistys teki heinäkuun lopulla perinnematkan, jolla seurattiin JR 27:n reittiä Hämeestä itärajalle.

Kävimme Kallislahden asemalla ja kuljimme moottorialuksella Pihlajalahdesta Särkilahteen samaa reittiä kuin rykmenttikin kesällä 1941.

Rautjärven Miettilässä ja Purnujärvellä tutustuimme maastoihin, joissa hämäläisrykmentti oli puolustusasemissa ja josta se heinäkuun lopussa 1941 lähti hyökkäämään.

Vilkon kylässä kävimme rajavartijan ohjauksessa rajapaalulla juuri siinä, josta isämme ja isoisämme lähtivät yli rajan valtaamaan takaisin Talvisodan rauhansopimuksessa menetettyjä alueita.

Perinnematkalla tutustuimme Imatran Immolassa paikkoihin, missä marsalkka Mannerheim 4. kesäkuuta 1942 otti 75-vuotispäivänään vastaan Hitlerin onnittelut sekä mistä saksalainen Kuhlmeyn lentorykmentti kesä-heinäkuun vaihteessa 1944 teki ratkaisevan tärkeät hyökkäyslentonsa Tali-Ihantalan maisemiin.

Luumäen Hietamiehen kylässä palattiin ajassa vielä muutama vuosi taakse päin ja käytiin pohjoishämäläisten Talvisodan JR 16:n kokoontumispaikoilla.

Sieltä miehemme lähtivät joulukuun 1939 alussa pikakomennuksella kohti Tolvajärveä, jossa he olivat mukana toteuttamassa Talvisodan ensimmäistä torjuntavoittoa 12. joulukuuta 1939.

Se torjuntavoitto antoi Suomen armeijalle uskoa siihen, että pienikin maa voi puolustautua jättimäistä vihollista vastaan, kun yksimielisinä taistellaan oman isänmaan vapauden puolesta.

Menomatkalla poikettiin A. O. Pajarin syntymäpitäjässä Asikkalassa ja ryhmäkuva otettiin kirkonmäellä muistomerkillä.
Kangasalan asemalta Rautjärvelle ja sieltä taistellen kohti Rajajokea

Pohjois-Hämeen suojeluskuntapiirin alueen asekuntoiset miehet saivat 18. kesäkuuta 1941 kutsun ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Nämä harjoitukset olivat alkua yli kolme vuotta kestäneelle sotataipaleelle. Jatkosota alkoi kesällä 1941, seitsemänkymmentä vuotta sitten.

Pohjois-Hämeessä perustettiin Jalkaväkirykmentti 27 ja sen komentajaksi tuli suojeluskuntapiirin päällikkö everstiluutnantti Lauri Haanterä. Rykmentti kuului eversti Aaro Olavi Pajarin johtamaan 18. Divisioonaan ja se koottiin Kangasalan, Sahalahden ja Kuhmalahden sekä näiden pohjoispuolella olevien pitäjien miehistä. Joukot aseineen, varusteineen ja hevosineen kuormattiin juniin Kangasalan, Oriveden ja Mäntän asemilla. Matka itään kohti Talvisodan rauhan rajaa alkoi. Monelle lähtö oli viimeinen.

Kallislahden asemalla

Pajarin divisioona purettiin junista Kallislahden asemalla lähellä Savonlinnaa; Siitä marssittiin seitsemän kilometrin matka Pihlajaveden rantaan Pihlajalahteen, josta jatkettiin vesitiekuljetuksella edelleen itään päin. Kuljetusvälineinä olivat puutavarayhtiöiden hinaajat ja proomut.

Joukkojen ja hevosten kuormausta proomuihin Pihlajalahdessa kesäkuussa 1941.
Pihlajalahden laituri kesällä 2011, nykyisinkin puutavaran lastauspaikkana.

Viiden tunnin seilaamisen jälkeen oltiin noin 50 kilometriä idempänä Punkaharjun Särkilahden Puhakanlahdessa. Vesitse vietiin koko divisioonan väki (15 000 miestä) ja kalusto lukuun ottamatta tykkejä, jotka kuljetettiin maitse Sulkavan kautta.

Puhakanlahdesta marssittiin viitisenkymmentä kilometriä rajan pintaan Rautjärven Miettilään. Siellä joukot ryhmittyivät puolustukseen, olihan vihollisen hyökkäyksen vaara mitä ilmeisin. Everstiluutantti Haanterän hämäläisrykmentin puolustuskaista oli noin 12 kilometrin levyinen.

Perinneyhdistyksen ryhmä matkasi 18.Divisioonan reittiä seuraten halki Pihlajaveden.

Puolustuksesta hyökkäykseen

Tiedustelupartioiden retket ”naapurin” puolelle aloitettiin välittömästi, kun oli saavuttu Miettilään, ja ne tuottivatkin erittäin tärkeää tietoa vastapuolen joukoista ja tukikohdista. Heti rajan takana oli vahvasti linnoitettuja tukikohtia, sotilasosastojen ryhmityksiä ja tykistöasemia. Kaikki viittasi siihen, että kohta olisi jotain tapahtumassa.

Matkalaiset saavuttivat rajamiesten valvonnassa rajapaalun Miettilän Vilkon kylässä.

Rautjärvellä oltiin siis puolustusryhmityksessä, mutta samalla valmisteltiin mahdollista hyökkäystäkin. Kun Neuvostoliitto 25. kesäkuuta 1941 pommitti rajusti Suomen kaupunkeja, tasavallan presidentti Risto Ryti ilmoitti kansalaisille, että Suomi on taas joutunut sotaan. Pajarin divisioona oli kuitenkin vielä koko heinäkuun puolustusasemissa Rautjärvellä. Hyökkäysvalmisteluja toki jatkettiin. Hyökkäyssuunnitelma oli divisioonan komentaja Pajarin, rykmentin komentaja Haanterän ja patteriston komentaja Niemen käsialaa.

Tuli avattiin 31. heinäkuuta kello 12.12. Pajari oli hieman soveltanut ylempää tullutta käskyä ja määritellyt kellonajaksi samat lukemat kuin Talvisodan Tolvajärven torjuntavoiton päivämäärä eli 12. 12. 1939. Kärjessä hyökkäävä Haanterän rykmentin III pataljoona ja kohta sitä seuraavat rykmentin muut pataljoonat kohtasivat kovaa vastarintaa rajan pinnassa olevassa vahvasti linnoitetussa Peusanmäessä. Vastarinta kuitenkin murrettiin ja hyökkäys kohti vanhaa rajaa pääsi jatkumaan. Suomalaisjoukkojen kärkirykmenttinä halki Kannaksen toimi menestyksellisesti JR 27, jossa siis taistelivat myös Kuhmalahden, Sahalahden ja Kangasalan miehet. Syyskuun ensimmäisen viikon jälkeen oltiin vanhalla rajalla ja hieman sen toisellakin puolella. Siihen hyökkäys pysäytettiin. Alkoi asemasotavaihe, jota kesti lähes kolme vuotta aina kesäkuuhun 1944 asti.

Kuuden viikon aikana oli edetty noin 200 kilometrin matka. Pajarin komentama 12. divisioona ja sen kärkirykmentti JR 27 kävivät tuona aikana monia rajuja taisteluita. Ne taistelut vaativat myös raskaat uhrinsa. Noin 3 000 miehen suuruisen rykmentin tappiot olivat hyökkäysvaiheen aikana 277 kaatunutta ja 876 haavoittunutta.

Marsalkan kiitokset

Kun hyökkäys halki Karjalan kannaksen oli ohi, ylipäällikkö marsalkka Mannerheim kiitti Pajarin divisioonaa menestyksellistä taisteluista sanoen:

Nämä ovat saavutuksia, joita vain harvoin sodassa saavutetaan. Välittäkää kiitokseni eversti Pajarille ja hänen urhoollisille joukoilleen suurenmoisista ja loistavista saavutuksista”.

Marsalkan ääni värähti ja kyynel kohosi hänen silmäkulmaansa. Sotapäällikön kiitos tuli varmasti sydämestä.

Paluumatkalla Luumäellä
Paluumatkalla poikkesimme Luumäen Hietamiehen kylässä, jossa JR 16 oli talvisodan alkaessa reservissä. Juhani Kivelä isänsä Eero Kivelän komppanian rakentamilla panssariesteillä.
Pajarin poikien jälkeläisiä Luumäellä. Oikealta Timo Siukosaari (synt. Orivesi), Markku Rauhalahti (Kuhmalahti), Marita Laurio o.s. Mäkinen (Sahalahti) ja Timo Salonen (Kuhmalahti).

Kuvat ja teksti: Markku Rauhalahti

Pajarin kunniamerkit

Museovirasto on ostanut huutokaupassa haltuunsa kenraalimajuri Aaro Pajarin kunniamerkkikokoelman.

Mitalikokoelmaan kuuluu 22 kunniamerkkiä.

Mannerheim-risti Aaro Pajarille myönnettiin kahdesti, kuten vain kolmelle muulle suomalaissotilaalle.

Virasto maksoi kokoelmasta 74 000 euroa. Kaksi kolmasosaa kokoelmasta museovirasto omisti jo ennestään.

Kenraalimajuri Aaro Pajarin kunniamerkkikokoelma

  • Vapaudenmitali, 2. ja 1. luokka, 1918
  • Vapaussodan muistomitali, soljet ”Pohjanmaan vapautus” ja ”Savo”, 1919
  • Aunuksen retken muistomitali, 1922
  • Ruotsin maanpuolustusyhdistyksien keskusliiton hopeinen ansiomerkki, 1928
  • Viron suojeluskuntien Valkoisen ristin 3. luokka, 1930
  • Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. luokan ritarimerkki, 1930
  • Ruotsin Vaasa-ritarikunnan 2. luokan komentajamerkki, 1933
  • Latvian suojeluskuntien ansioristi, 1933
  • Suojeluskuntien ansioristi, 1935
  • Heimosotaristi kahden soljen kera, 1938
  • Vapaudenristi, 1. luokka miekkojen kera, 16.4.1940
  • Talvisodan muistomitali miekkojen kera, solki ”Tolvajärvi”, 1940
  • Tolvajärven muistoristi 1939-1940, 1940
  • Mannerheim-risti, 2. luokka (n:o 12), 14.9.1941
  • Saksan rautaristi, 2. luokka, syksyllä 1941
  • Vapaudenristi, 1. luokka miekkojen ja tammenlehvän kera, 25.4.1942
  • Saksan rautaristi, 1. luokka, 25.5.1942
  • Mannerheim-risti, 2. luokka, myönnetty toistamiseen 16.10.1944
  • Suomen reserviupseeriliito kultainen ansiomerkki, 1947

Lisäksi kokoelmaan kuuluu

  • Vapaussodan invalidimerkki (1925)
  • Vöyrin sotakoulun merkki (1918)
  • Sotakorkeakoulun merkki (1926)

sekä joukko sekalaisia muita merkkejä

06.05.1941 Pajari asevelikylä

Nekalassa sijaitseva Asevelikylä rakennettiin 40-luvulla sotainvalidien ja heidän perheidensä asunnoiksi.

Tampereen asevelikylää alettiin rakentaa talkoohengen vallassa välirauhan vuotena 1941.

Tampereen aseveliyhdistys keräsi rahaa markkamääräisesti enemmän kuin Helsingissä, sekä tavaraa kaikkiaan 26 talon rakentamiseen ja tilasi Alvar Aallolta piirustukset.

Toukokuun ensimmäisenä sunnuntaina 1941 iso talkooporukka kokoontui Pyynikintorille, josta se marssi eversti Pajarin johtamana ja työväenyhdistyksen soittokunnan tahdittamana satojen metrien mittaisena rivistönä Nekalaan aloittamaan kylän perustustyöt.

Jopa 300 talkoomiestä lähti autokulkueessa Pyynikintorilta kohti Nekalaa.

Ensimmäisessä kuorma-autossa soittokunta soitti marssisäveliä ja autojen kyljissä oli rakennushankkeesta kertovat mainosjulisteet.

Perustuksia alettiin kaivamaan toukokuun 6. päivänä 1941.

”Talkoolaiset, noin 300 miestä lapiot ja kanget olallaan, lähtivät autoilla Pyynikintorilta Nekalaan soitto-kunnan kaiutellessa ensimmäisestä autosta komeita marssi-säveleitä ja iskevien mainosjulisteiden loistaessa kulkuneuvojen kyljissä.”

Aseveliyhdistyksen kunniapuheenjohtaja kenraalimajuri Aaro Pajari aloitti työt kaivamalla ensimmäiset lapiolliset maata.

Tilaisuus radioitiin, sanomalehdet tekivät aktiivisesti kylähanketta tunnetuksi ja Otran näyteikkunassa oli Asevelikylä-näyttely, josta tamperelaiset saattoivat seurata töiden etenemistä.

Kylä valmistui 80 000 tunnin talkootyöllä syyskuussa 1943. Töissä oli vapaa-aikanaan 100–150 miestä eri yrityksistä.