PPPY vuosikokous 12.3.2019

Pajarin Poikien Perinneyhdistys ry:n vuosikokous pidettiin tiistaina 12.3.2019 klo 18.00 Ravintola Vaskitähdessä, Hatanpään puistokuja 22 G, Tampere.

PPPY vuosikokous 2019 Vaskitähti Kuva: Markku Rauhalahti

Jäseniä oli paikalla lähes 40, mukaan oli lähtenyt myös 100 vuotias Pajarin Poika, kunniajäsenemme Kauko Mäenpää.

Avauspuheenvuorossaan puheenjohtaja Kalervo Sipi onnitteli kahta perinneyhdistyksen toimijaa kunniamerkin johdosta.

Helena Turpeinen sai 4.6.2018 Suomen Leijonan ansioristin ja Timo Siukosaari 6.12.2018 4. luokan Vapaudenristin.

Puheenjohtaja Sipi kertoi myös Viron Valgassa ja Pajussa 31.1.2019 ja Latvian Aluksnessa ja Bejassa 23.2.2019 järjestetyistä Pohjan Poikien taistelujen 100-vuotisjuhlista.

Juhliin liittyen Vapaussodan Tampereen Seudun Perinneyhdistys on julkaissut kaksi kirjaa: ”Paju 31.1.1919”, kirjoittanut Tuomo Juntunen ja Olev Teder sekä ”Marienburg 21.2.1919”, kirjoittanut Tuomo Juntunen.

Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen 12 §:n mukaiset asiat.

Kokouksen avaus

Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri

Valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa

Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Todetaan läsnäolijat

Hyväksytään työjärjestys

Esitetään kertomus yhdistyksen toiminnasta vuodelta 2018

Esitetään yhdistyksen tilinpäätös vuodelta 2018 ja kuullaan toiminnantarkastajan lausunto

Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille

Vahvistetaan liittymis- ja jäsenmaksun suuruus, perintäaika ja -tapa

Vahvistetaan toimintasuunnitelma ja tulo- ja menoarvio vuodelle 2019

Päätetään hallituksen jäsenten lukumäärästä

Valitaan yhdistyksen puheenjohtaja vuodelle 2019 sekä muut hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle vuosille 2019 – 20

Puheenjohtajajana jatkaa kenraalimajuri evp Kalervo Sipi. Muina hallituksen jäseninä jatkavat Erkki Eskelinen, Tuomo Juntunen, Jarmo Talasrinne ja Hannu Wirola.

Vuoden 2019-2020 hallituksesta jää pois varapuheenjohtaja Markku Rauhalahti. Hänen tilalleen valittiin Iiris Lehmuskenttä. Uusi varapuheenjohtaja valitaan seuraavassa hallituksen kokouksessa.

Valitaan toiminnantarkastaja ja varatoiminnantarkastaja

Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

Kokouksen päättäminen

Kokousesitelmä: Erkki Eskelinen – ”JR 16 Taavetissa”

Vastaa